|
11.4.2005
Kaksi voittoa Arabianrannan tontinluovutuskilpailuissa
VVO:lta omistusasuntoja Arabianrantaan
VVO Rakennuttaja Oy on voittanut Helsingin kaupungin Arabianrantaan järjestämät kaksi tontinluovutuskilpailua. Kilpailut ratkaistiin suunnitelmien laadun perusteella.
Arabianrantaan tuleva Hitas-talo
- Onnistuimme tavoitteessamme suunnitella rakennuksista kaupunkikuvallisesti huipputasoisia ja tehdä väljiä, toimivia asuntoja sekä luoda viihtyisiä ja myös esteettisiä arvoja sisältäviä piha-alueita. VVO on panostanut pitkäjänteisesti laadukkaiden ja kohtuuhintaisten asuinympäristöjen kehittämiseen, jonka tuloksena olemme menestyneet kilpailuissa, kertoo VVO Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Arto Hiltunen.
Arabianrantaan tuleva "RS-talo"
- Helsingin kaupungilla on oikea linja, että ainakin osassa tonttien luovutuksista painopiste asetetaan rakennetun ympäristön laatuun eikä maan hintaan. Pidemmällä aikavälillä se on myös kuntatalouden kannalta edullista, kun saadaan aikaan asukkaita houkuttelevia, omaleimaisia ja esteettisesti mielenkiintoisia ympäristöjä, Hiltunen jatkaa.
Arabianrantaan VVO rakennuttaa kaupungilta vuokratulle tontille Hitas-omistusasuntoja, jotka soveltuvat lapsiperheille sekä pariskunnille. Toinen tontti ostetaan kaupungilta ja sille rakennetaan omistusasuntoja. Kaupunkikuvallisesti Arabianrannan kohteissa on haettu aiemmin toteutetuista asuinrakennuksista hieman poikkeavaa, suurimittakaavaisempaa ja alueen teollisen perinteen huomioon ottavaa ilmettä.
Arabianrannan asuntojen jatkosuunnittelu käynnistyy välittömästi ja rakentaminen aloitetaan nopealla aikataululla. Asuntojen arvioidaan valmistuvan vuoden 2007 alkupuolella.
Arabianrannan asuntojen suunnittelusta vastaa Quad Arkkitehdit ja maisemasuunnittelusta MA-arkkitehdit.
Lisätietoja kilpailusta:
toimitusjohtaja Arto Hiltunen, puh. 020 508 3606 ja
arkkitehti Jari Mäkimattila, puh. 020 508 3614
Lisätietoja omistusasuntotuotannosta:
johtaja Kalevi Holopainen, puh. 020 508 3666.
|