Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Kuvakisan voittaja arvottu

29.1.2010

Kuvakisan voittaja arvottu

VVO:lla oli nettisivustollaan viime elokuun alusta joulukuun loppuun kuvakisa, johon sivustolla vierailleet voivat lähettää omia kuviaan muiden nähtäväksi ja arvioitavaksi. Kisan teema oli "sata syytä asua".

Kuvakisaan lähetettiin 335 kuvaa ja niitä arvioitiin yhteensä yli 200.000 kertaa. Kunkin kuukauden aikana lähetettyjen kuvien joukosta valittiin kuukauden kuva, jonka lähettäjä palkittiin.

Koko kisan voittajaksi arvottiin Pekka Porrassalmi Espoosta. Hän saa palkinnoksi 500 euron lahjakortin valokuvaustarvikeliike Top Shot Ky:hyn.

Onnittelut koko kisan voittajalle sekä kuukauden kuvat lähettäneille. Kiitokset myös kaikille kuvia lähettäneille, arvioineille sekä katselleille.


Kuvakisan voittokuva: "Paloharjoittelu"

Kuvakisa 2009 - Voittokuva

Kuvan lähettäjän kertomaa: "Paloharjoitukset Norppatiellä."


Joulukuun kuva: "Ja niin saapui joulu jo saagatielle"

Kuvakisa 2009 - Joulukuun kuva


Marraskuun kuva: "Takapihan vierailija"

Kuvakisa 2009 - Marraskuun kuva

Kuvan lähettäjän kertomaa: "Sinitiainen ruokaa etsimässä".


Lokakuun kuva: "Naapuri on aina lähellä"

Kuvakisa 2009 - Lokakuun kuva

Kuvan lähettäjän kertomaa: "Naapurisopu ei lopu kesken Norppatiellä."


Syyskuun kuva: "Koko talvi kesämökillä"

Kuvakisa 2009 - Syyskuun kuva

Kuvan lähettäjän kertomaa: "Leevi and the Leavingsin "Koko talvi kesämökillä" kappaleen innoittamana napattu kuva."


Elokuun kuva: "Pihan asukkaat"

Kuvakisa 2009 - Elokuun kuva

Kuvan lähettäjän kertomaa: "Oravanpoikaset viihtyivät pihassa koko kesän. Ja viihdyttivät meitä tempuillaan."

19.2.2010    VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2009
18.2.2010    Turvallisia asumisratkaisuja iän tuomiin tarpeisiin
17.2.2010    Vantaan Leinelän asuinalue rakentuu kehäradan kupeeseen
11.2.2010    Ikääntyville asukkaille asuntoja Keravalle
11.2.2010    Viertotie 2 Porvoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
29.1.2010    Kuvakisan voittaja arvottu
17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen