Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy

7.4.2010

Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy

60 miljoonan euron kehityshanke edistää vähähiilistä rakentamista

Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy: Sitra, SRV ja VVO ovat solmineet suunnittelusopimuksen Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelusta englantilaisen ARUP-toimiston vetämän suunnittelutiimin kanssa. Suunnittelu käynnistyy välittömästi. Tavoitteena on korttelin toteuttaminen valmiiksi vuoden 2012 aikana.

Sitra järjesti viime kesänä kansainvälisen kestävän rakentamisen suunnittelukilpailun, johon valikoitui 75 hakijasta 5 kansainvälistä suunnittelutiimiä. Kilpailun voitti englantilainen ARUP, jonka tiimiin kuului saksalainen arkkitehtitoimisto Sauerbruch-Hutton ja italialainen kestävien elämäntapojen kehittämiseen erikoistunut Experientia. Suunnittelutyöhön tulee osallistumaan myös useita suomalaisia suunnittelutoimistoja, joiden työn osuus kasvaa hankkeen edetessä.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 60 miljoonaa euroa. Hanke sisältää merkittävän osuuden matalahiilirakentamiseen ja energiatehokkuuteen liittyvää kehittämistyötä. Siinä tavoitellaan mahdollisimman alhaisia päästöjä ja vähäistä energiankäyttöä. Sitra panostaa myös hankkeesta saatavien kokemusten ja oppien levittämiseen kiinteistö- ja rakennusalan toimijoille. Low2No-kortteli onkin Sitralle yksi energiatehokkuuden edistämisen kärkihankkeista.

Kehittämishankkeen osapuolet - Sitra, SRV ja VVO - panostavat kukin uusien kestävien ratkaisujen tutkimukseen ja kehittämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen rakennusoikeuksiensa suhteessa. Kumppanien keskinäisen sopimuksen mukaisesti SRV tulee rakentamaan ja myymään vapaarahoitteiset ja Hitas-asuntokohteet sekä toimisto- ja liiketiloja, VVO puolestaan rakennuttamaan ja omistamaan korkotuetut vuokra-asuntokohteet ja Sitra osan toimistotiloista. Korttelin kokonaisrakennusoikeus on 22 000 kerrosneliömetriä.

Päästöjä vähennetään rakennuksen suunnittelun, rakenteiden ja käytön, liikenteen ja ruoan tuotannon keinoin. Kilpailun voittajatiimin suunnittelu keskittyi neljään tavoitteeseen:

  • Rakennusten energiatehokkuus: Suunnitellaan toimivampia rakennuksia, joissa on sopiva sekoitus eri käyttötarkoituksia ja tiloja. Energiatarpeiden hallintaan tarvittavat työkalut ja teknologiat, kuten älykkäät mittarit ja käyttäytymismuutoksia tukevat näytöt kannustavat asukkaita vähentämään omaa energiankulutustaan.
  • Kestävien materiaalien ja toimintatapojen hyödyntäminen: Hyödynnetään kestävästi hankittuja puu- ym. materiaaleja, joilla on pienempi ympäristövaikutus.
  • Yhteisön rohkaiseminen kestävyystavoitteiden saavuttamisessa: Lisätään tietoisuutta ja ymmärrystä energiankäytön ja liikennevälinevalintojen sekä ruoan ja kulutustavaroiden valintojen vaikutuksesta.
  • Hiilidioksidipäästöjen väheneminen ja loppuminen: Kehitetään monistettavia ja skaalattavia ratkaisuja, joita voidaan laajemminkin hyödyntää rakennetun ympäristön muuntamisessa vähähiiliseksi ja lopulta hiilettömäksi. Näiden tavoitteiden saavuttamisen mahdollistavat kehitettävien ratkaisujen rinnalla lisääntyvä uusiutuvan energian tuotanto ja uudet kestävän rahoituksen mekanismit.

- Valitsimme Energiaohjelman keskeiseksi strategiaksi käytännönläheisten ja konkreettisten hankkeiden toteuttamisen energiatehokkuuden ja kestävän rakentamisen vauhdittamiseksi. Suomi tarvitsee nyt hyviä esimerkkejä ja rohkeutta tavoitella edelläkävijyyttä päästöjen vähentämiseksi rakennetussa ympäristössä. Jätkäsaaren Low2No-kortteli on erittäin mittava haaste Sitralle ja sen kumppaneille. Toivomme, että tämä kannustaa kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita ja investoijia seuraamaan esimerkkiä ja tavoittelemaan vielä mittavampia saavutuksia uudisrakentamisessa sekä kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla, rohkaisee ohjelmajohtaja Jukka Noponen, Sitran Energiaohjelmasta.

- Jätkäsaaren Low2No-kortteli on tärkeä avaus kestävälle rakentamiselle. Helsingin uudet satamilta vapautuneet, merelliset kaupunginosat tarjoavat mahdollisuuksia uusien ratkaisujen laajaan käyttöönottoon, toteaa kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

- SRV:n tavoitteena on erottautua kestävän rakentamisen edelläkävijäksi. Low2No on loistava esimerkki panostuksestamme toimintamme pitkäjänteiseen kehittämiseen. Low2No-hankkeessa on mukana niin kansainvälisiä kuin suomalaisia huipputahoja. Tämä sopii hyvin SRV Mallin mukaiseen toimintatapaamme, jossa hankkeisiin haetaan aina parhaat yhteistyökumppanit, toteaa SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

- VVO on tehnyt pitkäjänteistä työtä olemassa olevan rakennuskannan sekä uudisrakentamisen energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi. Jätkäsaaren hanke on suora jatkumo tälle työlle ja pitää VVO:n tämän kehityksen eturintamassa. Jätkäsaaren sijainti on erinomainen ja hanke tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa aivan Helsingin ydinkeskustan läheisyyteen - ja vieläpä meren tuntumaan - kustannustehokkaasti valtion tukemia vuokra-asuntoja, kertoo hankekehitysjohtaja Esa Kankainen VVO:sta.

- Toteuttamiskelpoisten ja monistettavien kestävien ratkaisujen määritteleminen on yksi aikojemme suurimmista haasteista. Olemme todella innoissamme siitä, että olemme löytäneet puitteet Low2No-kilpailun vision määrittelemän siirtymästrategian viemiseksi käytäntöön. Suunnittelu- ja kehitystiimin yhteistyö onkin todellinen saavutus, jota ohjaa selkeä, yhteinen päämäärä. Nyt meillä onkin suoranainen velvollisuus pitää antamamme lupaus, ja tämä mahdollisuus innostaa ja motivoi meitä kaikkia kehittämään uudenlaisia "normibisnesmalleja", iloitsee Marco Steinberg, Sitran strategisen suunnittelun johtaja.

- Suomi otti ensimmäisenä koko maailmassa käyttöön hiiliveron vuonna 1990. Tämä kunnianhimoinen projekti/hanke tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden osoittaa, miten kaupunkisuunnittelu pystyy edistämään kestäviä elämäntapoja. Suunnittelumme avulla yhteisö voi saavuttaa hiilettömyyden jo 10 vuodessa. Päättäjille, hankekehittäjille ja suunnittelijoille tämä tarjoaa maailmanlaajuisesti esimerkin siitä, miten tulevaisuuden ympäristöhaasteisiin voidaan vastata", toteaa Alejandro Gutierrez, joka vetää suunnittelutiimiä Arup-toimistossa.

- Kestäviä kehityshankkeita pitää lähestyä kokonaisvaltaisesti, ja tässä arkkitehtuurilla on erittäin tärkeä rooli. Täyden hyödyn saavuttamiseksi tarvitaan myös käyttäjien yhteistyötä. Kestävien rakennusten täytyykin houkutella käyttäjänsä edelläkävijöiksi tarjoamansa tilan, valon ja materiaalien avulla, lausuu Matthias Sauerbruch arkkitehtitoimistosta SauerbruchHutton.

- Ihmiset, heidän elinympäristönsä, sosiaaliset verkostonsa, tapansa ja uskomuksensa ovat keskeisiä työkaluja etsittäessä kestäviä muutoksia heidän käyttäytymiseensä. Tulemmekin tarjoamaan ihmisille tapoja säädellä kulutustaan ja nähdä oman käyttäytymisensä vaikutus ympäristöön, kommentoi projektinjohtaja Jan-Christoph Zoels Experientiasta.


Lisätietoja:
Jukka Noponen, ohjelmajohtaja, Sitran Energiaohjelma
Puh. 040 587 4323, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Marco Steinberg, johtaja, strateginen suunnittelu, Sitra
Puh. 040 482 7508, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Timo Nieminen
, varatoimitusjohtaja, SRV
Puh.0400 424 552, etunimi.sukunimi@srv.fi

Esa Kankainen
, hankekehitysjohtaja, VVO
Puh. 020 508 3604, etunimi.sukunimi@vvo.fi

Alejandro Gutierrez
, projektijohtaja, ARUP
Puh. +44 (0) 20 7636 1531, etunimi.sukunimi@arup.com

Adrian Campbell
, Project Manager, ARUP
Tel. +44 20 7755 2932, adrian.campbell@arup.com

Matthias Sauerbruch
, SauerbruchHutton
Puh. +49 (30) 397 821 0, ms@sauerbruchhutton.com

Jan-Christoph Zoels
, projektinjohtaja, Experientia
Puh. +39 011 812 9687, firstname@experientia.com

Tuula Laitinen
, yhteyspäällikkö, Sitran Energiaohjelma / Viestintä
Puh. 050 3738 601, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Victoria Maunder
, Arup
Puh. +44 (0)20 7755 6649, vicky.maunder@arup.com


Taustoja

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Suomen kilpailukyky ja suomalaisten hyvinvointi edellyttävät laaja-alaisia ja syvällisiä muutoksia. Sitra ennakoi tulevaa ja edistää muutoksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Suomen kannalta keskeisiin haasteisiin Sitra tarttuu ohjelmien ja strategiaprosessien avulla. Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, jonka tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea.

Sitran Energiaohjelma vaikuttaa rakennetun ympäristön energiatehokkuuden parantamiseen ja suomalaisten energiatietoisuuden lisäämiseen sekä luo energiamurroksesta uutta liiketoimintaa. Ohjelma hakee uusia innovatiivisia toimintamalleja ja teknologioita energiatehokkuuden parantamiseksi ja sijoittaa alalla toimiviin yrityksiin niiden kasvun ja kansainvälistymisen kiihdyttämiseksi.
www.sitra.fi/energia


Arup

Arup is the creative force behind many of the world´s prominent building, infrastructure and industrial projects. We offer a broad range of professional services that combine to make a positive difference to our clients and the communities in which we work.

We are truly global. From 90 offices in 35 countries our planners, designers, engineers and consultants deliver work across the world with flair and enthusiasm.

Founded in 1946 with an enduring set of values, our unique trust ownership fosters a distinctive culture, an intellectual independence and encourages truly collaborative working. This is reflected in everything we do, allowing us to contribute meaningful ideas, help shape agendas, and deliver results that frequently surpass the expectations of our clients.

We passionately strive to find a better way, to imagine and shape ideas and to deliver better solutions for our clients.
www.arup.com


Experientia
Experientia is an international experience design consultancy helping companies and organisations to innovate their products, services and processes by putting people and their experiences first. To design valuable user experiences, companies have to understand how users really live their lives, now and in the future, and to design new products and services that address these insights. Experientia´s approach is based on a thorough integration of a deep user and context understanding into its design and prototyping activities.

Experientia´s client roster features Italian and international clients, such as Alcatel-Lucent, Condé Nast, CVS Pharmacy, Ferrero, Fidelity International, Intesa SanPaolo bank, Kodak, Max Mara, Microsoft, Nokia, Research in Motion, Samsung, Swisscom, Tre Spade and Vodafone, as well as public institutions such as the Region of Piedmont, Italy and the Province of Limburg, Belgium.
www.experientia.com


Sauerbruch Hutton
Sauerbruch Hutton is a Berlin-based architectural practice with projects throughout Europe. The 80-strong practice was founded by Louisa Hutton and Matthias Sauerbruch in 1989. Their ability to combine architecture, urbanism and design with a culturally informed outlook on sustainability has been internationally recognised. Last year, Sauerbruch Hutton completed the Brandhorst Museum in Munich - a building that is exemplary of the architects´ insight into materiality, colour, innovative detailing and a contemporary approach to design that is both distinctive and timeless.
www.sauerbruchhutton.com


SRV Yhtiöt Oyj
SRV on rakennushankkeiden innovatiivinen kokonaistoteuttaja. Se vastaa asiakaslähtöisesti hankkeiden kehittämisestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. SRV toimii Suomessa Helsingin metropolialueella, Turussa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä Lappeenrannassa ja Joensuussa. Suomen lisäksi SRV toimii Venäjällä ja Baltiassa.
www.srv.fi


VVO-yhtymä Oyj
VVO on asuntovuokraukseen erikoistunut julkinen osakeyhtiö. VVO rakennuttaa, markkinoi ja isännöi omat asuntonsa. VVO:lla on lähes 39.000 vuokra-asuntoa noin 50 eri paikkakunnalla. VVO:n emoyhtiö on VVO-yhtymä Oyj. Liiketoiminnat jakautuvat useisiin eri tytäryhtiöihin. VVO:lla on 13 alueellista toimipistettä, VVO-kotikeskusta, eri puolilla Suomea.
www.vvo.fi

21.12.2010    Kehitysjohtaja Mikko Pöyry: Innovaatioista lisäarvoa asiakkaalle
20.12.2010    VVO:lla rakenteilla ennätysmäärä vuokra-asuntoja
20.12.2010    Hallintojohtaja Tiina Heinonen: Ammattimainen ja vastuun kantava yritys menestyy
20.12.2010    VVO:n peruskorjausrakentamisen suunta
17.12.2010    Nimityksiä VVO-yhtymä Oyj:ssä
15.12.2010    Huippunopeat laajakaistayhteydet VVO:n asuntoihin
30.11.2010    VVO ja Rakennusliike Reponen allekirjoittivat urakkasopimukset 199 vuokra-asunnon rakentamisesta
25.11.2010    Espoon Asemakuja 1 harjakorkeuteen
15.11.2010    VVO-yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010
15.11.2010    VVO pärjäsi vuokranantajien mainetutkimuksessa
15.11.2010    Espoon Suurpelto kasvaa vauhdilla
12.11.2010    VVO:n kiinteistönhoidon laadunhallinta uuteen aikaan
13.10.2010    VVO:n eläkeläiset vieraina VVO-talossa
13.10.2010    VVO on tunnetuin ja turvallisin vuokra-asujien keskuudessa
12.10.2010    Asukashallitus määritteli strategiansa
11.10.2010    VVO mukana Ihmisten johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämishankkeessa
14.9.2010    Enston LED-valot Kiulukujalle
31.8.2010    Hyvää tuloskehitystä alkuvuodelta
30.8.2010    Hoiva Viikki - näkymiä ikääntyvän väestön tulevaisuuden asumisratkaisuihin
30.8.2010    Uusi kiinteistönhoidon laadunhallintajärjestelmä käyttöön
27.8.2010    VVO:lle Avainlippu-tunnus
24.8.2010    Ministeri Jan Vapaavuori muuraa Leinelän asuinalueen peruskiven 24.8.
19.8.2010    Aviapoliksen ensimmäiset uudet talot harjakorkeuteen Vantaalla
17.8.2010    VVO ja KONE sopivat viisivuotisen hissien kunnossapitosopimuksen
23.6.2010    VVO tarkisti strategiaansa
23.6.2010    Laaki-projektin pilottivaihe päätökseen
16.6.2010    Suurpellon ensimmäiset talot harjakorkeuteen Espoossa
2.6.2010    Asukkaiden keräyskartonki palautuu kiertoon biopussin muodossa
26.5.2010    VVO:n toimitusjohtaja Olli Salakka RAKLIn puheenjohtajaksi
10.5.2010    Asukasaktiivit kokoontuvat VVO-päiville
10.5.2010    Energiatehokkuussopimus ohjaa järkevään "energiapiheyteen"
10.5.2010    Mittava peruskorjaus uudistaa Tampereen Nekalankulman asunnot
10.5.2010    VVO mukana Helsingin Jätkäsaaren energiatehokkaan korttelin toteuttamisessa
10.5.2010    VVO:n tulos hyvässä vauhdissa
29.4.2010    VVO:n ja Validia-palveluiden erityisasuntokohde Hämeenlinnassa harjakorkeuteen
26.4.2010    VVO kauppakeskuskiertueella Kampissa
22.4.2010    Pappilanmäen uudistaloihin ensimmäiset asukkaat vapuksi
7.4.2010    Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy
25.3.2010    JHL:n Jani Salenius: vuokralla asuminen on hyvä vaihtoehto omistusasumiselle
25.3.2010    Rakennusliiton Matti Harjuniemi: ammattimaista vuokranantajaa tarvitaan
25.3.2010    Matti Harjuniemi ja Jani Salenius VVO:n hallitukseen
25.3.2010    VVO:ssa käynnistyy segmenttiraportointi
24.3.2010    Asukastyytyväisyys kertoo VVO:n onnistumisesta asiakastyössä
24.3.2010    Kiinteistönhoidon laadunvalvonnan parannushanke laajenee kaikkiin huoltoyhtiöihin
11.3.2010    Vuoden 2010 VVO-talo palkitaan
19.2.2010    VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2009
18.2.2010    Turvallisia asumisratkaisuja iän tuomiin tarpeisiin
17.2.2010    Vantaan Leinelän asuinalue rakentuu kehäradan kupeeseen
11.2.2010    Ikääntyville asukkaille asuntoja Keravalle
11.2.2010    Viertotie 2 Porvoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
29.1.2010    Kuvakisan voittaja arvottu