Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > VVO mukana Helsingin Jätkäsaaren energiatehokkaan korttelin toteuttamisessa

10.5.2010

VVO mukana Helsingin Jätkäsaaren ekotehokkaan korttelin toteuttamisessa

Uusia malleja kestävään asumiseen

Helsingin Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu on käynnistynyt: Sitra, SRV ja VVO solmivat huhtikuussa suunnittelusopimuksen englantilaisen ARUP -toimiston kanssa, joka voitti kansainvälisen suunnittelukilpailun. Tavoitteena on energiatehokkaan korttelin toteuttaminen valmiiksi vuoden 2012 aikana. Kortteli yhdistää asuntoja, toimistoja ja liiketiloja. VVO vastaa korttelin vuokra-asuntotuotannosta.

Seuraavat puoli vuotta ovat hankkeen kehittämis- ja luonnossuunnitteluvaihetta. Suomalaiset konsultit ovat mukana korttelin konseptisuunnittelussa. Kehittämishankkeen osapuolet panostavat kukin uusien kestävien ratkaisujen tutkimukseen ja kehittämiseen sekä suunnitteluun ja toteutukseen rakennusoikeuksiensa suhteessa. Tavoitteena on saada rakennuslupa siten, että rakentaminen käynnistyisi vuoden päästä ja kortteli olisi kokonaan valmis vuoden 2012 lopussa.

Jätkäsaari ilmasta

- Jätkäsaaren sijainti on erinomainen ja hanke tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa aivan Helsingin ydinkeskustan läheisyyteen - ja vieläpä meren tuntumaan - kustannustehokkaasti valtion tukemia vuokra-asuntoja, kertoo hankekehitysjohtaja Esa Kankainen VVO:sta.

- Low2No -kortteli sijaitsee alueen sisääntulon lähellä ja puiston laidalla. Yhteisiä toimintoja ja ratkaisuja haetaan koko korttelille. Ajattelun asteella on yhteinen keskusaukio liiketiloineen ja palveluineen sekä yhteisöllisyyttä tukevat kokoontumistilat. Vuokra-asuntoja VVO:lla on tarkoitus rakentaa kortteliin noin 60, sanoo Kankainen.

Miksi VVO on tässä kehityshankkeessa mukana?

- VVO on tehnyt pitkäjänteistä työtä olemassa olevan rakennuskannan sekä uudisrakentamisen energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi. Jätkäsaaren hanke on suora jatkumo tälle työlle ja pitää VVO:n jatkossakin tämän kehityksen eturintamassa. Jätkäsaari on kärkihanke rakentamisen ja kehittämisen suhteen koko Suomessa. On hienoa olla mukana tässä projektissa, toteaa Kankainen.

- Odotamme Jätkäsaaren suunnitteluprosessilta toteuttamiskelpoisia ja VVO:n tuleviinkin rakennushankkeisiin sovellettavia energiatehokkaita ratkaisuja. VVO:n suunnitelmissa on rakennuttaa jatkossa noin 600 asuntoa vuosittain. Ei ole samantekevää millaisia ratkaisuja niiden rakentamisessa tehdään. Tällä projektilla uskomme löytävämme kestäviä ja oikeita ratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen. Euroopan parhaat voimat ovat tätä hanketta vetämässä, iloitsee kiinteistöjohtaja Eero Saastamoinen VVO:sta.

Käyttäjät ratkaisevat loppukädessä

- Jätkäsaaressa kestävän kehityksen teemoja lähestytään kokonaisvaltaisesti. Vähähiilisten ratkaisujen ohella käyttäjälähtöisyys on nostettu keskeiseksi suunnittelua ohjaavaksi näkökulmaksi. Kansainvälisessä konsulttitiimissä on mukana käyttäjäkokemuksen suunnitteluun erikoistuneita huippuluokan asiantuntijoita. Tämän osaamisen yhdistäminen VVO:n vahvoihin perinteisiin asukasyhteistyöstä ja ympäristötietoisesta asumisesta tuottaa varmasti todella kiinnostavia ja toimivia uusia ekotehokkaan arjen ja asumisen malleja, sanoo tutkimuspäällikkö Niina Savolainen.

Sitra haluaa tuoreita malleja kestävään asumiseen

Sitran haluaa rakentaa Suomesta kestävän yhteiskunnan kansainvälistä esikuvaa, edistää kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toimia muutosten mahdollistajana.

Helsingin Jätkäsaaren Low2No-korttelin sisäpiha

- Valitsimme Energiaohjelman keskeiseksi strategiaksi käytännönläheisten ja konkreettisten hankkeiden toteuttamisen energiatehokkuuden ja kestävän rakentamisen vauhdittamiseksi. Suomi tarvitsee nyt hyviä esimerkkejä ja rohkeutta tavoitella edelläkävijyyttä päästöjen vähentämiseksi rakennetussa ympäristössä. Jätkäsaaren Low2No-kortteli on erittäin mittava haaste Sitralle ja sen kumppaneille. Toivomme, että tämä kannustaa kiinteistö- ja rakennusalan toimijoita ja investoijia seuraamaan esimerkkiä ja tavoittelemaan vielä mittavampia saavutuksia uudisrakentamisessa sekä kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla, rohkaisee ohjelmajohtaja Jukka Noponen Sitrasta.

Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelukilpailusta on valmistunut suomenkielinen kooste. Sen voi ladata Sitran verkkosivuilta www.sitra.fi kohdasta "Julkaisut".

Lisätietoja:
Kiinteistöjohtaja Eero Saastamoinen, puh.020508 3248
Hankekehitysjohtaja Esa Kankainen, puh. 020508 3604
Tutkimuspäällikkö Niina Savolainen, puh. 020508 3222

21.12.2010    Kehitysjohtaja Mikko Pöyry: Innovaatioista lisäarvoa asiakkaalle
20.12.2010    VVO:lla rakenteilla ennätysmäärä vuokra-asuntoja
20.12.2010    Hallintojohtaja Tiina Heinonen: Ammattimainen ja vastuun kantava yritys menestyy
20.12.2010    VVO:n peruskorjausrakentamisen suunta
17.12.2010    Nimityksiä VVO-yhtymä Oyj:ssä
15.12.2010    Huippunopeat laajakaistayhteydet VVO:n asuntoihin
30.11.2010    VVO ja Rakennusliike Reponen allekirjoittivat urakkasopimukset 199 vuokra-asunnon rakentamisesta
25.11.2010    Espoon Asemakuja 1 harjakorkeuteen
15.11.2010    VVO-yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010
15.11.2010    VVO pärjäsi vuokranantajien mainetutkimuksessa
15.11.2010    Espoon Suurpelto kasvaa vauhdilla
12.11.2010    VVO:n kiinteistönhoidon laadunhallinta uuteen aikaan
13.10.2010    VVO:n eläkeläiset vieraina VVO-talossa
13.10.2010    VVO on tunnetuin ja turvallisin vuokra-asujien keskuudessa
12.10.2010    Asukashallitus määritteli strategiansa
11.10.2010    VVO mukana Ihmisten johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämishankkeessa
14.9.2010    Enston LED-valot Kiulukujalle
31.8.2010    Hyvää tuloskehitystä alkuvuodelta
30.8.2010    Hoiva Viikki - näkymiä ikääntyvän väestön tulevaisuuden asumisratkaisuihin
30.8.2010    Uusi kiinteistönhoidon laadunhallintajärjestelmä käyttöön
27.8.2010    VVO:lle Avainlippu-tunnus
24.8.2010    Ministeri Jan Vapaavuori muuraa Leinelän asuinalueen peruskiven 24.8.
19.8.2010    Aviapoliksen ensimmäiset uudet talot harjakorkeuteen Vantaalla
17.8.2010    VVO ja KONE sopivat viisivuotisen hissien kunnossapitosopimuksen
23.6.2010    VVO tarkisti strategiaansa
23.6.2010    Laaki-projektin pilottivaihe päätökseen
16.6.2010    Suurpellon ensimmäiset talot harjakorkeuteen Espoossa
2.6.2010    Asukkaiden keräyskartonki palautuu kiertoon biopussin muodossa
26.5.2010    VVO:n toimitusjohtaja Olli Salakka RAKLIn puheenjohtajaksi
10.5.2010    Asukasaktiivit kokoontuvat VVO-päiville
10.5.2010    Energiatehokkuussopimus ohjaa järkevään "energiapiheyteen"
10.5.2010    Mittava peruskorjaus uudistaa Tampereen Nekalankulman asunnot
10.5.2010    VVO mukana Helsingin Jätkäsaaren energiatehokkaan korttelin toteuttamisessa
10.5.2010    VVO:n tulos hyvässä vauhdissa
29.4.2010    VVO:n ja Validia-palveluiden erityisasuntokohde Hämeenlinnassa harjakorkeuteen
26.4.2010    VVO kauppakeskuskiertueella Kampissa
22.4.2010    Pappilanmäen uudistaloihin ensimmäiset asukkaat vapuksi
7.4.2010    Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy
25.3.2010    JHL:n Jani Salenius: vuokralla asuminen on hyvä vaihtoehto omistusasumiselle
25.3.2010    Rakennusliiton Matti Harjuniemi: ammattimaista vuokranantajaa tarvitaan
25.3.2010    Matti Harjuniemi ja Jani Salenius VVO:n hallitukseen
25.3.2010    VVO:ssa käynnistyy segmenttiraportointi
24.3.2010    Asukastyytyväisyys kertoo VVO:n onnistumisesta asiakastyössä
24.3.2010    Kiinteistönhoidon laadunvalvonnan parannushanke laajenee kaikkiin huoltoyhtiöihin
11.3.2010    Vuoden 2010 VVO-talo palkitaan
19.2.2010    VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2009
18.2.2010    Turvallisia asumisratkaisuja iän tuomiin tarpeisiin
17.2.2010    Vantaan Leinelän asuinalue rakentuu kehäradan kupeeseen
11.2.2010    Ikääntyville asukkaille asuntoja Keravalle
11.2.2010    Viertotie 2 Porvoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
29.1.2010    Kuvakisan voittaja arvottu