Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Energiatehokkuussopimus ohjaa järkevään "energiapiheyteen"

10.5.2010

Energiatehokkuussopimus ohjaa järkevään "energiapiheyteen"

VVO liittyi 10.12.2009 Kiinteistöalan Energiatehokkuussopimuksen alaiseen Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmaan (VAETS). VAETS:ssa VVO sitoutuu seitsemän prosentin energiansäästötavoitteeseen vuoteen 2016 mennessä 2009 tasoon verrattuna. Säästötavoite koskee ennen vuotta 2010 rakennettuja kiinteistöjä ja on hyvin linjassa aikaisempien VVO:n säästötavoitteiden kanssa.

Energiankulutuksen kehitys ja tavoitteet

Aiemmin VVO on sitoutunut Asuinkiinteistöalan energiansäästösopimuksen AESS:in puitteissa merkittäviin lämmitysenergian, veden ja kiinteistösähkön kulutuksen säästöihin vuoteen 2012 mennessä. Nämä tavoitteet VVO saavutti lämmitysenergian ja vedenkulutuksen osalta jo vuoden 2009 aikana.

Tekniikka- ja hankintayksikön yksikönjohtaja Kimmo Rintalan mukaan viime vuosina energiankulutus on kehittynyt erittäin myönteisesti. Vuonna 2009 lämpöenergian normeerattu kulutus laski yli neljä prosenttia mikä on VVO:n historian suurin vuosimuutos. Kuluvana vuonna kehitys on jatkunut hyvänä.

Kiinteistökohtaiset energiatehokkuustavoitteet haastavia

Rintalan mukaan VAETS:n tavoitteet ovat VVO:lle vaativia, mutta ne pystytään saavuttamaan suurelta osin kiinteistöjen käyttöä ja ylläpitoa kehittämällä. Tällaisia keinoja ovat muun muassa kiinteistönhoidon laadunvalvonnan tehostaminen ja epätaloudellisten lämmityksen säätölaitteiden uusiminen. Tehokkaamman mittaamisen avulla voidaan poistaa ylilämpöjä ja säätää aiempaa paremmin huoneistokohtaisia lämpötiloja.

Energiatehokkuusohjelmaan kuuluvat myös rakenteelliset energia- ja lämmönsäädön korjaukset erityisesti energiankulutuksen kannalta ongelmallisissa kohteissa. Oma tavoitteensa energian käytön tehostamisessa on veden kulutuksen pienentäminen energiatehokkailla vedensäästökalusteilla. Keskeisessä asemassa ovat myös tehostetut vuotokontrollit ja säännölliset huoltokierrokset. Vuoden alussa VVO solmi uuden sopimuksen energiatehokkaiden vesikalusteiden asentamisesta ja säännöllisistä vesikalusteiden huoltokierroksista pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Innotek Oy:n kanssa.

- Olemme kehittäneet toimintaamme niin, että esimerkiksi veden kulutuspoikkeamat näkyvät meillä järjestelmissä viipymättä. Vuotojen etsiminen on järjestelmällistä ja poikkeamiin puututaan nopeasti. Esimerkiksi Lahden alueella olemme onnistuneet hyvin ja vikatilanteisiin on pysytty reagoimaan nopeasti, kertoo Rintala.

- Jatkossa kehitämme kiinteistöjen teknistä tarkastustoimintaa osana kiinteistönhoidon laadunvalvontaa. Omalla henkilökunnalla tehtävät tarkastukset tulevat johtamaan nopeammin korjaaviin toimenpiteisiin summaa Rintala.


Lisätietoja:
Yksikönjohtaja Kimmo Rintala, puh. 020 508 3520

21.12.2010    Kehitysjohtaja Mikko Pöyry: Innovaatioista lisäarvoa asiakkaalle
20.12.2010    VVO:lla rakenteilla ennätysmäärä vuokra-asuntoja
20.12.2010    Hallintojohtaja Tiina Heinonen: Ammattimainen ja vastuun kantava yritys menestyy
20.12.2010    VVO:n peruskorjausrakentamisen suunta
17.12.2010    Nimityksiä VVO-yhtymä Oyj:ssä
15.12.2010    Huippunopeat laajakaistayhteydet VVO:n asuntoihin
30.11.2010    VVO ja Rakennusliike Reponen allekirjoittivat urakkasopimukset 199 vuokra-asunnon rakentamisesta
25.11.2010    Espoon Asemakuja 1 harjakorkeuteen
15.11.2010    VVO-yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010
15.11.2010    VVO pärjäsi vuokranantajien mainetutkimuksessa
15.11.2010    Espoon Suurpelto kasvaa vauhdilla
12.11.2010    VVO:n kiinteistönhoidon laadunhallinta uuteen aikaan
13.10.2010    VVO:n eläkeläiset vieraina VVO-talossa
13.10.2010    VVO on tunnetuin ja turvallisin vuokra-asujien keskuudessa
12.10.2010    Asukashallitus määritteli strategiansa
11.10.2010    VVO mukana Ihmisten johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittämishankkeessa
14.9.2010    Enston LED-valot Kiulukujalle
31.8.2010    Hyvää tuloskehitystä alkuvuodelta
30.8.2010    Hoiva Viikki - näkymiä ikääntyvän väestön tulevaisuuden asumisratkaisuihin
30.8.2010    Uusi kiinteistönhoidon laadunhallintajärjestelmä käyttöön
27.8.2010    VVO:lle Avainlippu-tunnus
24.8.2010    Ministeri Jan Vapaavuori muuraa Leinelän asuinalueen peruskiven 24.8.
19.8.2010    Aviapoliksen ensimmäiset uudet talot harjakorkeuteen Vantaalla
17.8.2010    VVO ja KONE sopivat viisivuotisen hissien kunnossapitosopimuksen
23.6.2010    VVO tarkisti strategiaansa
23.6.2010    Laaki-projektin pilottivaihe päätökseen
16.6.2010    Suurpellon ensimmäiset talot harjakorkeuteen Espoossa
2.6.2010    Asukkaiden keräyskartonki palautuu kiertoon biopussin muodossa
26.5.2010    VVO:n toimitusjohtaja Olli Salakka RAKLIn puheenjohtajaksi
10.5.2010    Asukasaktiivit kokoontuvat VVO-päiville
10.5.2010    Energiatehokkuussopimus ohjaa järkevään "energiapiheyteen"
10.5.2010    Mittava peruskorjaus uudistaa Tampereen Nekalankulman asunnot
10.5.2010    VVO mukana Helsingin Jätkäsaaren energiatehokkaan korttelin toteuttamisessa
10.5.2010    VVO:n tulos hyvässä vauhdissa
29.4.2010    VVO:n ja Validia-palveluiden erityisasuntokohde Hämeenlinnassa harjakorkeuteen
26.4.2010    VVO kauppakeskuskiertueella Kampissa
22.4.2010    Pappilanmäen uudistaloihin ensimmäiset asukkaat vapuksi
7.4.2010    Jätkäsaaren Low2No-korttelin suunnittelu käynnistyy
25.3.2010    JHL:n Jani Salenius: vuokralla asuminen on hyvä vaihtoehto omistusasumiselle
25.3.2010    Rakennusliiton Matti Harjuniemi: ammattimaista vuokranantajaa tarvitaan
25.3.2010    Matti Harjuniemi ja Jani Salenius VVO:n hallitukseen
25.3.2010    VVO:ssa käynnistyy segmenttiraportointi
24.3.2010    Asukastyytyväisyys kertoo VVO:n onnistumisesta asiakastyössä
24.3.2010    Kiinteistönhoidon laadunvalvonnan parannushanke laajenee kaikkiin huoltoyhtiöihin
11.3.2010    Vuoden 2010 VVO-talo palkitaan
19.2.2010    VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2009
18.2.2010    Turvallisia asumisratkaisuja iän tuomiin tarpeisiin
17.2.2010    Vantaan Leinelän asuinalue rakentuu kehäradan kupeeseen
11.2.2010    Ikääntyville asukkaille asuntoja Keravalle
11.2.2010    Viertotie 2 Porvoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
29.1.2010    Kuvakisan voittaja arvottu