Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita

16.2.2009

VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita

VVO saavutti reilusti välitavoitteet, joihin se on sitoutunut Asuinkiinteistöjen energiansäästösopimuksessa (AESS). Vuosi 2008 oli AESS-sopimuksen välietappi. Yhtiö on päättänyt kiristää energiatehokkuustavoitteitaan tuleville vuosille. Lämmön, veden ja kiinteistösähkön ominaiskulutuksia aiotaan laskea reilun prosentin vuosivauhtia vuoteen 2008 nähden seuraavan viiden vuoden aikana.

Kiinteistöpäällikkö Kimmo Rintala pitää uutta tavoitetasoa haastavana, mutta mahdollisena. - Meillä on osaava ja motivoitunut alueorganisaatio, jonka parhaat käytännöt voidaan hyödyntää koko laajassa kiinteistökannassa, Rintala sanoo. - AESS-sopimuksen alkuperäiset tavoitteet vaikuttivat aikanaan erittäin korkeilta. VVO:ssa energianhallinta oli ollut vakiintunut osa pitkäjänteistä kiinteistönpitoa jo vuosikymmeniä, ja pidimme silloista lähtötasoa jo melko hyvänä. Teknologian kehittyminen tuo kuitenkin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia talotekniikan lisäksi myös kiinteistöjen ylläpitoprosessin tehostamiseen.

Vuosiksi 2002-2012 solmitulla AESS-sopimuksella toteutetaan kansallista ilmasto- ja energiastrategiaa, joka puolestaan kytkeytyy kansainvälisiin ympäristöpoliittisiin sitoumuksiin. Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisella on oleellinen merkitys Suomen päästötavoitteiden saavuttamiselle. Kustannustietoisella kiinteistönpidolla edistetään näin myös laajempia energiapoliittisia tavoitteita.

Päästöjä minimoidaan myös käytettävän energiamuodon valinnalla. VVO:n kiinteistöt lämmitetään pääsääntöisesti tehokkaalla kaukolämmöllä ja kiinteistösähkönä käytetään CO2-vapailla tuotantotavoilla tuotettua energiaa. VVO siirtyi vihreän sähkön käyttöön jo vuonna 1998.


Lisätietoja:
Kiinteistöpäällikkö Kimmo Rintala, puh. 020 508 3520


VVO:n energiansäästötavoitteiden toteutuminen 2008

VVO:n liittyessä Asuinkiinteistöjen Energiansäästösopimukseen (AESS) vuonna 2002 yhtiö sitoutui AESS:n energiansäästötavoitteisiin. Vuosi 2008 oli tavoitteiden välietappi. Alla on esitetty energiankulutuksen kehitys viime vuosina verrattuna AESS-tavoitteisiin.

090213_AESS_lämpö_s.gif

090213_AESS_vesi_s.gif

090213_AESS_sähkö_s.gif


Vuonna 2002 asetetut tavoitteet on siis tähän mennessä saavutettu ja veden kulutuksen osalta vuodelle 2012 asetettu tavoite jopa alitettu. Myös lämmössä ollaan jo lähellä vuoden 2012 tavoitetta.

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä