Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi

16.3.2009

Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden
VVO-taloksi

VVO:n asukashallitus ja VVO-yhtymä Oyj yhdessä valitsevat vuosittain vuoden talon. Vuoden 2009 VVO-taloksi valittiin Espoon Latokaskessa sijaitseva Kaskimaa 4.

090326_Kaskimaa_4.jpg

Vuoden talon valintaan vaikuttaa muun muassa esimerkillinen asukasyhteistyö ja omasta asuinympäristöstä huolehtiminen sekä hyvin toimiva yhteistyö eri yhteistyötahojen kanssa.

Kaskimaa 4:n valintaan vaikutti talon yhteisöllinen ilmapiiri ja monikulttuurisuus.
- Talossa asuu monen ikäisiä ja kokoisia perheitä, jotka edustavat erilaisia kulttuureja eri puolilta maailmaa ja Suomea. Osa on asunut samassa pihapiirissä talon valmistumisesta lähtien, kertoo asukashallituksen puheenjohtaja Jarmo Natunen.
- Tämä on tavallisten ihmisten talo, jossa asukkaat tekevät asioita yhdessä. Mukavia muistoja on kertynyt muun muassa 10- ja 15-vuotisjuhlista, joihin molempiin osallistui yli sata aikuista ja lasta, Natunen jatkaa tyytyväisenä.

Kaskimaa 4 on vuonna 1991 valmistunut rivitalo, jossa on 54 vuokra-asuntoa. Vuoden VVO-talo on valittu vuodesta 1995 alkaen.

Asukashallitus edustaa VVO:n asukkaita. Jäsenet siihen valitaan jokaiselta VVO-kotikeskusalueelta. Vapaaehtoinen asukastoiminta on aina ollut olennainen osa VVO:n toimintaa ja sen avulla yhtiö kehittää muun muassa asiakkuuksia.


Lisätietoja:
VVO:n asukashallituksen puheenjohtaja, Jarmo Natunen, puh. 0400 401 785
Asiakkuuspäällikkö Pekka Kivistö, VVO-yhtymä Oyj, puh. 0400 948 750

kaskimaa-grillikatos.jpg

kaskimaa.jpg

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä