Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella

26.3.2009

Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella

Täysin uudenlainen tietoajan kaupunkikonsepti on rakenteilla Espoossa. Yhdessä Tapiolan, Otaniemen ja Keilaniemen kanssa Suurpelto muodostaa innovatiivisen yrittämisen, korkean teknologian, rikkaan kulttuurin ja luonnonläheisen elämisen alueen. VVO rakentaa alueelle matalaenergiataloja ja normikerrostaloja vertaillakseen matalaenergiatalojen tuottamaa todellista energiansäästöä.

Suurpelto on mukana Asuntomarkkinat ´09 messuilla Helsingin messukeskuksessa 26.-29.3.2009. Osastolla 3d43 voit tutustua Suurpellon ajankohtaisimpiin suunnitelmiin.

Asuntoja ja palveluita usealta eri taholta

Rakentaminen on käynnistynyt jo kesällä 2007 ja eteläisimmän osan kadut ovat valmistuneet jo viime vuonna. Katujen alla kulkee valmis kunnallistekniikka sekä imujätejärjestelmä. Imujäteyhtiö on perustettu ja jäteterminaalin suunnittelu on täydessä vauhdissa. Ensimmäinen päiväkoti valmistuu VVO:n kerrostaloon yhtä aikaa asukkaiden muuttaessa uusiin koteihinsa. Suurpellon Lastentalo ja Opinmäen koulu ovat suunnitteilla. Kuluvan vuoden aikana jatketaan Suurpellon puistokadun, Henttaan puistokadun ja Hans Floorin puiston rakentamista aina kesään 2010 saakka.

Alueella on Espoon kaupungin, VVO:n, Asuntosäätiön, Peab Seiconin ja TA-Yhtymän lisäksi yksityisiä maanomistajia, jotka ovat sijoittaneet Suurpeltoon tuntuvia investointeja. Näillä investoinneilla mahdollistetaan Suurpellon kunnallistekniikan, puistojen ja julkisten palveluiden rakentaminen etupainotteisesti.

VVO rakentaa matalaenergiataloja Klariksentielle

Kaikkiaan Suurpellon asuntotuotanto on monimuotoista sisältäen omistus- osaomistus, asumisoikeus- ja vuokra-asumisen. Innovatiivisen kaupunginosan tavoitteena on tarjota vaihtelevia asumismuotoja aina elämäntilanteen mukaan: Suurpeltoon on helppo tulla, Suurpellosta on helppo lähteä.

090326_Suurpelto_Klariksent.jpg

Suurpellon ensimmäinen asuinrakennuskohde on juuri käynnistymässä. VVO:n kohteessa Klariksentie 2:ssa alkaa yhtä aikaa neljän korkotuetun vuokratalon rakentaminen. Kohteen taloista kaksi tehdään parasta A-energialuokkaa oleviksi matalaenergiataloiksi. Yhtiöön tulee yhteiset saunatilat ja kerhotila ylimpään kerrokseen, alakertaan pesutupa ja päiväkoti. Pysäköintihalli sijaitsee talojen alla.

- Klariksentien rakennuskohde on kahdella tapaa merkittävä. Se on ennen kaikkea vaikeana aikana rakennusalalla merkittävä työllistäjä, mutta se on myös edelläkävijä energiaa säästävässä asuntotuotannossa, kertoo VVO:n projektipäällikkö Hannu Saari.
- Matalaenergiarakennusten todellista energiasäästöä päästään nyt todella tutkimaan Suurpellossa vertailutiedon perusteella. Klariksentielle valmistuu samanlaisia taloja, joista kaksi on matalaenergiatyypiteltyjä ja kaksi niin sanottua normaalia tuotantoa. Käytännön kautta pääsemme mittaamaan, paljonko matalaenergiatalossa todella pystytään säästämään energiaa, jatkaa Saari.

Suurpellon liikennejärjestelyt ja raideliikenne

YTV:n joukkoliikennesuunnitelma kattaa Suurpellon tarpeet vuodesta 2010 vuoteen 2014 asti. Uusia bussilinjoja otetaan käyttöön sitä mukaa kuin alueen asukasluku kasvaa.

Koska tulevat asukkaat ja yritykset ovat kiinnostuneita tulevaisuuden raideliikennemahdollisuuksista, on kaupunki teettänyt raidevision, jonka vaihtoehtojen kehityspolut yltävät vuosille 2020, 2025 ja 2030.

Pikaraitiotiepohjaisessa visiossa toteutettaisiin pikaraitiotieverkko Jokeri I lisäksi Suurpellosta Otaniemeen ja Matinkylään. Jokeri II yhdistäisi myöhemmin Suurpellon myös Myyrmäkeen ja mahdollisesti myös Espoon keskukseen.

Metropohjaisessa visiossa rakennettaisiin Jousenpuiston aseman jälkeen haarautuma Suurpeltoon. Rataa voisi myöhemmin jatkaa Keraan, josta muodostuisi liityntäasema rantarataan. Toisena harkittavana vaihtoehtona olisi radan jatkaminen Espoon keskukseen. Metroa täydentäisi pikaraitiotie Suurpellosta Otaniemeen.

Ekologinen kaupunki lähellä kaikkea

Vuosisatoja luonnonpuistona ollut Suurpelto on jäänyt onnekkaasti Espoon keskeisten liikenneväylien väliin. Kehä II, 2 moottoritietä, junarata sekä tuleva metro ovat kaikki Suurpellon tuntumassa. Erinomainen sijainti metropolialueella on Suurpellon ehdoton vahvuus.

090326_Suurpelto_Kartta_S.jpg

Kerrosneliömetrejä Suurpeltoon tulee miljoona 325 hehtaarin alueelle. Siitä 89 hehtaaria tullaan pyhittämään puistoille asukkaiden ja työntekijöiden virkistäytymistä varten. Asuntoja valmistuu lähes 10000 ja työpaikkoja useita tuhansia. Alue rakennetaan eheäksi ja tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa infrastruktuuria tarvitaan normaalia vähemmän. Kodit, työpaikat, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut tulevat kävelyetäisyydelle. Suurpellon esikuvana on aito puutarhakaupunki, Tapiola, nykyaikaisesti toteutettuna.

090326_Suurpelto_Pystyilmakuva_S.jpg

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä