Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa

2.4.2009

Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa

VVO suuntasi SuomiPopin kanssa lauantaina 28.3. kauppakeskus Myllyyn Raisioon. Vilkkaassa ostoskeskuksessa aerobickin Suomen mestari ja vuoden 2007 maailmanmestari Jouni Viitanen näytti taitonsa upeassa esityksessään. Lisäksi artisti Jani Wickholm veti väkeä klo 16 alkaneessa konsertissaan. Tapahtumasta kertoi myös Turun Sanomat.

Päivän teemana oli miten VVO:lla on herätty ilmaston muutokseen. Vastaajana toimi VVO:n kiinteistöpäällikkö Kimmo Rintala.

- Energiankäyttö on ollut VVO:ssa tapetilla jo 80-luvulta asti eli siinä mielessä energiansäästö tai energian tehokas käyttö on ollut aina meille tärkeää ja nyt on tietysti ilmastonmuutoksen myötä entistäkin tärkeämpää, kiinteistöpäällikkö Kimmo Rintala selvittää.

Rintala jatkaa, että kiinteistöjen ylläpidossa se näkyy esimerkiksi hyvin tarkkana energiankulutusseurantana, jota on kehitetty jatkuvasti. Nykyään VVO:lla seurataan lämmön, veden ja sähkön kulutusta tuntitasolla. - Pääsemme siten helposti kiinni poikkeamiin ja sitä kautta sitten korjaamaan nopeasti mahdolliset viat, jotka aiheuttavat suurempaa energiankulutusta.

Rintalan mielestä asukkaat voisivat itse omilla valinnoillaan vaikuttaa säästämiseen muun muassa
veden käyttöä vähentämällä. Vedenkulutuksen vähentäminen on kaikista helpoin tapa säästää energiaa omassa asumisessaan. Veden lämmittäminen vie noin kolmanneksen koko lämmitysenergiasta mitä kiinteistössä kuluu. - Energiansäästöä saadaan myös sillä, että tuuletetaan tehokkaasti eikä pidetä jatkuvasti ikkunoita auki talvipakkasella. Huoneistojen lämpötila on hyvä pyrkiä pitämään terveellisessä lämpötilassa eli noin 21 asteessa, Rintala summaa.

VVO on ollut suurin piirtein 2000-luvun puolestavälistä asti mukana asuintalojen energiansäästösopimuksessa, missä on säästötavoitteet määritelty. - Vuonna 2008 oli välietappi, jolloin olimme aika hyvin saavuttaneet tavoitteet. Olemme menneet sen verran tavoitteissa jo yli tai pitäisikö sanoa ehkä ali, että tämän vuoden alussa määriteltiin meille uudet tavoitteet. Pyrimme nyt siihen, että viiden seuraavan vuoden aikana lämmitysenergiaa pystyttäisiin säästämään prosentin verran vuodessa. Tavoite on aika kova. Siihen päästään nimenomaan energian järkevällä käytöllä siten, että asuinolosuhteet ovat hyvät ja terveelliset. Samalla päästään myös asetettuihin energiankäyttötavoitteisiin, Rintala kertoi.

VVO-kotitalokilpailun voittajaksi äänestettiin Turun keskustan tuntumassa sijaitseva Vähäheikkiläntie 53. Se sai kaikkiaan 90 äänestäjän äänet, kun kaiken kaikkiaan VVO-kotitaloa kävi äänestämässä 253 kävijää. Seuraavaksi kiertue suuntaa Kempeleelle, jonne Oulun VVO-kotikeskus virittää telttansa.

mieluisin kotitalo Turussa_Vahaheikkilantie 53.jpg

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä