Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta

9.6.2009

Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta

Vuokratalojen suunnitteluohje VUSU ja kunnossapito-ohje Suorituskunto tähtäävät laadukkaaseen vuokratalojen suunnitteluun ja ylläpitoon.

VVO:n omaan käyttöön kehittämää Vuokratalojen suunnitteluohje VUSU on ollut käytössä yli 30 vuotta. Se on olennainen osa VVO:n määrätietoista rakennuttamistoiminnan kehittämistä. Ohjetta ylläpidetään ja kehitetään vuosittain. Nyt vuokra-asuntorakentamisen vilkastuessa ohjeiden vaikutus korostuu, toteaa kiinteistöjohtaja Eero Saastamoinen.

Uudisrakentamisessa pyritään saavuttamaan ja ylittämäänkin rakentamismääräysten taso kustannustehokkain keinoin. VUSU:ssa korostetaan elinkaariajattelua: hankkeen eri osapuolten on tarkasteltava suunnitteluratkaisujen taloudellisia, teknisiä ja toiminnallisia sekä viihtyvyyteen liittyviä ratkaisuja asumisen koko elinkaaren näkökulmasta.

Vantaa Ruotsinpiha 2.jpg

Asiakasläheisyys

Tavoitteenamme on tarjota mahdollisuus asukkaat huomioivaan ja ympäristötietoiseen asumiseen. Pitkäjänteinen ja hyvä vuorovaikutus asukkaidemme kanssa on tuonut vuosien kuluessa monia parannuksia ohjeisiin. Taloihin rakennettavat yhteiset kerho-, pesula- ja saunatilat sekä monipuoliset talopihat luovat edellytyksiä yhteisöllisyydelle sekä viihtyisälle asumiselle.

Esteettömyys

Pyrimme luomaan asuinympäristöstä kaikille ikäryhmille soveltuvaa. Pihat, yhteistilat ja asunnot suunnitellaan esteettömiksi ja turvallisiksi. Näin mahdollistetaan vanhusten ja muiden esteetöntä asumista tarvitsevien asumismahdollisuudet. Vanhusväestön määrän kasvaessa tulee kotona asumisen mahdollistaminen entistä tärkeämmäksi. Uusimmassa VUSU:ssa on kiinnitetty erityishuomiota asuinympäristön esteettömyyteen ja käytettävyyteen.

Energiataloudellisuus

VVO:n liittyessä Asuinkiinteistöjen energiansäästösopimukseen (AESS) vuonna 2002 yhtiö sitoutui AESS:n energiansäästötavoitteisiin vuoteen 2012 mennessä. Vuosi 2008 oli tavoitteiden välietappi, jolloin havaittiin että lämmön, veden ja kiinteistösähkön osalta asetetut säästötavoitteet on jo tähän mennessä saavutettu ja veden kulutuksen osalta jopa alitettu. Yhtiö on päättänyt kiristää energiatehokkuustavoitteitaan tuleville vuosille. Lämmön, veden ja kiinteistösähkön ominaiskulutuksia aiotaan laskea reilun prosentin vuosivauhtia vuoteen 2008 nähden seuraavien viiden vuoden aikana.

VVO:n uudiskohteiden paremmat energiatavoitteet

Vuonna 2010 voimaan tulevat uudet rakentamismääräykset edellyttävät nykyistä tiukempia energiataloudellisia vaatimuksia. VVO:ssa valmistui huhtikuussa 2009 uudiskohteiden energiavaatimukset, mitkä otettiin käyttöön välittömästi

Olemassa olevan asuntokannan kunnossapito - Suorituskunto ohjeistaa korjauksia

Suorituskunto on olemassa olevan asuntokannan huolto- ja kunnossapitokorjausten suunnitteluun tarkoitettu ohjeistus. Se liitteenä olevine mallityöselityksineen on projektipäälliköiden ja teknisten isännöitsijöiden työkalu, minkä avulla varmistetaan tehtävien korjausten yhdenmukaisuus.

VUSU ja Suorituskunto varmistavat uudisrakentamisen ja korjausten kokonaistaloudellisuuden huomioiden korjausten hetkellisten kustannusten lisäksi rakennusten elinkaarikustannukset ja energiataloudellisuuden.


Lisätietoja:
Tapio Päivinen, puh. 0400 501 220
VUSU-työryhmän puheenjohtaja

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä