Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle

12.11.2009

Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle

Laatukeskuksen vuosittain organisoiman Suomen laatupalkinto -kilpailun avulla nostetaan esiin yrityksiä ja julkisen sektorin yhteisöjä, joiden toiminta ja tulokset ovat erinomaisia. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1976 lähtien, nykyisellä mallilla ensimmäisen kerran 1991. Kyseessä on Suomen ammattimaisin liiketoimintaosaamista mittaava kilpailu.

Kilpailussa yli 400 pistettä saavuttaneet ovat oikeutettuja saamaan EFQM Recognised for Excellence - tunnustuksen, jonka VVO sai yli 450 pisteellä.

- Tänä vuonna kilpailuun osallistui 11 organisaatiota, joiden keskimääräinen pistetaso oli 446. Kilpailun taso oli kovatasoinen ja osallistuvien organisaatioiden pisteet erityisen korkeat, kertoo Laatupalkintokilpailusta vastaava johtaja Tani Järvinen.

Arviointikriteereinä käytetään EFQM Excellence Model -mallia, joka toimii hyvin organisaation kehittämistyökaluna, vaikka yritys ei osallistuisikaan kilpailuun. Arvioinnissa kartoitetaan asioita, joita pidetään yleisesti osoituksena liiketoiminnan kilpailukykyisyydestä kuten tuloshakuisuutta, asiakassuuntautuneisuutta, henkilöstön kehittämistä ja osallistumista, jatkuvaa oppimista ja innovatiivisuutta sekä kumppanuuksien kehittämistä. Perinteisten taloudellisten tulosten lisäksi huomioidaan asiakas-, henkilöstö- ja yhteiskunnalliset tulokset.

EFQM-mallilla voidaan arvioida koko yrityksen toimintaa tai vaikkapa sisäisesti yksittäisen prosessin sujuvuutta. Malli keskittyy toiminnan strategian mukaisuuteen, ei niinkään yksityiskohtien toteuttamiseen kuten ISO-standardit. VVO:n henkilöstö on pitänyt itsearviointien parhaana antina laajaa osallistumista sekä avointa keskustelua. Palautteiden mukaan tilaisuudet ovat motivoineet toiminnan kehittämiseen ja auttaneet ymmärtämään strategiana ja toiminnan välistä yhteyttä. Yhteisessä keskustelussa on löydetty VVO:n vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Näiden mukaan on ollut hyvä edelleen parantaa toimintaa.

Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien näkemykset ovat tärkeitä

Kilpailussa arvioidaan myös sitä, miten yritys huomioi eri sidosryhmiensä näkemykset ja tarpeet. Erityisesti painotetaan nykyisten ja potentiaalisten asiakkaiden arvioita yrityksestä. VVO tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden hyvään ja pitkä-aikaiseen vuokra-asumiseen erilaisissa elämäntilanteissa.

VVO:n omistajat ovat pitkäaikaisia sijoittajia ja hyväksyvät kohtuullisen ja yrityksen rahoitusasemaa vahvistavan osinkopolitiikan. Tämä mahdollistaa muun muassa kilpailijoita laajemman korjausohjelman. Kumppaneiksi valitaan pitkäaikaisia, asiakasläheiseen ja elinkaariedulliseen toimintaan kykeneviä tahoja.

Yhdessä onnistuminen näkyy asiakastuloksissa: omien asukkaiden lisäksi myös muualla vuokralla asuvat arvostavat VVO:ta vuokranantajana.

Palauteraportti näyttää suunnan tulevaisuudelle

Kilpailuun osallistuvat organisaatiot laativat määrämuotoisen hakemuksen, jossa kerrotaan yrityksen päämäärät sekä keinot, joilla niihin on päästy. Erinomaisuus osoitetaan tuloksilla, joissa näkyy useamman vuoden kehitys sekä vertailu muihin yrityksiin.
VVO:n hakemuksen laadinnasta on vastannut laatupäällikkö Päivi Raami. Hankkeeseen osallistui useita tahoja, esimerkiksi osan mittareista kokosi kehittämispäällikkö Markku Kylli.

- Kirjoittamisprosessiin osallistui lukuisa määrä vvolaisia. Haastavinta oli löytää oikeat kysymykset. Ihmisten on yllättävän vaikeaa kertoa asioista, jotka ovat osa arkipäiväistä työtä, mutta ovat juuri sitä erinomaisuutta, joka erottaa meidät kilpailijoista, kertoo laatupäällikkö Päivi Raami.

Lisähaasteen toi maailmanlaajuinen talouskriisi, jonka seurauksena VVO muiden mukana supisti toimintojaan ja keskittyi asuntovuokraus-liiketoimintaan.

- Loppujen lopuksi hakemus ja varsinkin saatu palauteraportti toimivat tässä tilanteessa hyvinä suunnannäyttäjinä, jatkaa Raami.
Kilpailun ratkaisevat etapit olivat Laatukeskuksen kouluttamien arvioijien tekemät johdon sekä henkilökunnan haastattelut. Arvioijat totesivat, että varsinkin VVO-kotikeskuksissa näkyi tekemisen into ja usko uuden organisaation toimivuuteen.


Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Urpo Piilo puh, 020 508 3301 tai 0400 459 691

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä