Hae sivustolta
Etusivu > Ajankohtaista > Arkisto 2009 > VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan

16.12.2009

VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan itsearvioinnin keinoin

AnnaMaija LappalainenAsukashallitus paneutui syksyn kehittämisseminaarissa VVO:ssa käytössä olevan EFQM-mallin mukaiseen oman toiminnan itsearviointiin. Ajatus itsearvioinnista syntyi VVO:n seurantatilintarkastaja AnnaMaija Lappalaisen aloitteesta.

VVO:n asuntovuokrausliiketoiminta palkittiin marraskuussa kunniamaininnalla Suomen EFQM-laatupalkintokilpailussa tunnustuksena organisaation hyvästä toiminnasta ja hyvistä tuloksista. Muun muassa asukasyhteistyön saralla VVO on ollut edelläkävijä. VVO on ensimmäinen laatupalkintokilpailussa palkittu asuntoalan yritys. Mallia kokeiltiin nyt myös asukastoiminnan kehittämisen välineenä.

Asukashallitus määritti työskentelynsä tavoitteeksi, miten se pystyisi entistä paremmin luomaan edellytyksiä aktiiviseen asukasyhteistyöhön. Asukashallituksen jäsenet ovat VVO:n 13 kotikeskusalueelta valittuja asukkaiden edustajia.

Asukashallituksen vahvuudeksi koettiin valtakunnallinen työskentely asukkaiden hyväksi, asukasyhteistyön periaatteiden käsittely sekä suorana kanavana toimiminen VVO:n ja asukkaiden välillä.

Tärkeänä pidettiin yhtenäisten toimintatapojen ja pelisääntöjen yhdenmukaisuutta kaikissa VVO-kotikeskuksissa. Sähköisten verkkosivujen ja Asukas-lehden merkitys korostuu kaikki asukkaat tavoittavana viestintäkanavana. Asukastoiminnan elävänä pitäminen vaatii kuitenkin toimijoiden tukemista kotikeskusalueella ja talotasolla.

Jatkuvuutta uusilla yhteistyömalleilla

AnnaMaija Lappalaisen laatimassa ennakkotehtävän yhteenvedossa arvioidaan, että asukasyhteistyön voimavaraksi koetaan toiminnan pitkä perinne sekä hyvät ja luottamukselliset suhteet vuokranantajan ja asukasedustajien kesken. Vahvuudeksi koetaan asukastoimintaan varattu määräraha, asukashallituksen kaksi edustajaa VVO Asunnot Oy:n hallituksessa sekä asukkaiden oma seurantatilintarkastaja.

Tärkeäksi koettiin, että uusia yhteistyömalleja kehitetään VVO:ssa pitkään käytössä olleiden hyvien asukasyhteistyökäytäntöjen ja traditioiden pohjalta. Haasteeksi koettiin asukasyhteistyön jatkuvuuden turvaaminen ja uusien toimijoiden mukaan saaminen, koska vapaaehtoistyö kilpailee ihmisten vapaa-ajasta. Ekspertti -tehtävälle päätettiin etsiä uusi kuvaavampi nimike.

Uusi asukashallitus aloitti toimintansa

Syksyllä pidetyissä aluekokouksissa valittiin edustajat asukashallitukseen. Uuden asukashallituksen järjestäytymiskokouksessa 11.12. valittiin puheenjohtajaksi edelleen Jarmo Natunen Helsingistä, 1. varapuheenjohtajaksi Raili Kankainen Tampereelta ja 2. varapuheenjohtajaksi Sari Koskinen Jyväskylästä. Uudeksi seurantatilintarkastajaksi valittiin Pauli Teräväinen Lahdesta. Hän seuraa tehtävässä AnnaMaija Lappalaista, joka toimi seurantatilintarkastajana viimeiset kymmenen vuotta ja sitä ennen asukashallituksen puheenjohtajana 12 vuotta.

Asukashallitus

Uuden asukashallituksen tehtäväksi jätettiin arvojen ja strategian määrittäminen: Samalla määritetään myös tavoitteet, jotka asukashallituksen työskentelyllä tulisi saavuttaa. Uuden asukashallituksen kaksivuotinen toimikausi alkaa vuoden 2010 alussa.

Lisätietoja: asukashallituksen puheenjohtaja Jarmo Natunen, 0400-401 785
seurantatilintarkastaja AnnaMaija Lappalainen, 050-594 6526

17.12.2009    Vantaan Aviapolikseen uusi asuntoalue
16.12.2009    VVO:n asukashallitus kehittää toimintatapojaan
16.12.2009    VVO mukaan kiinteistöalan uuteen energiatehokkuussopimukseen
27.11.2009    VVO ja YIT solmivat sopimuksen 166 asunnon rakentamisesta Espooseen
12.11.2009    Osallistuminen Suomen laatupalkintokilpailuun antaa potkua kehittämiselle
12.11.2009    VVO-yhtymälle Recognised for Excellence, R4E-tunnustus Suomen laatupalkintokilpailussa
11.11.2009    CECODHAS yhdistää ja vaikuttaa
10.11.2009    Etsitään vuoden 2010 VVO-taloa
9.11.2009    Uusia toimijoita asukasyhteistyöhön
5.11.2009    As Oy Kuopion Papinkuja 7 harjakorkeuteen
4.11.2009    Toimitusjohtaja Salakka: VVO:n tuloskehitys on hyvä
4.11.2009    VVO:n tulos koheni alkuvuodesta
4.11.2009    Vuokravalvonnan toimintamalli parantaa asukkaiden palvelukokemusta
3.11.2009    Huoneistotarkastukset siirtyivät paperilta sähköisiksi
3.11.2009    Ennakkotarkastukset parantaneet asuntojen vuokrattavuutta
3.11.2009    VVO ja Gigantti aloittavat yhteistyön
19.8.2009    VVO:n kannattavuuskehitys ennakoitu
19.8.2009    VVO kehittäjäkumppanina Sitran Jätkäsaaren korttelihankkeessa
18.8.2009    Stop tulipaloille -kampanja käynnistyy
18.8.2009    Matalaenergiarakentaminen ohjaa Suurpeltoa innovatiiviseen rakentamiseen
30.6.2009    Hatanpäänhovin täydennysrakentaminen muovasi Tampereella vanhaa ja uutta yhteen
25.6.2009    Matalaenergiataloissa voi olla jopa puolet alhaisemmat lämmityskustannukset
9.6.2009    VVO täytti AESS-energiansäästösopimuksen välietapin vaatimukset
9.6.2009    Hyvää vuokratalojen suunnittelua yli 30 vuotta
27.5.2009    VVO-kotikeskus Hämeenlinna muutti uusiin toimitiloihin
18.5.2009    Matalaenergiakohteen urakkasopimus allekirjoitettiin Espoon Suurpellossa
13.5.2009    Uudistuotantoa valmistuu Tampereen Kalkunvuoreen
6.5.2009    Helsingin ensimmäinen matalaenergiakerrostalo harjakorkeudessa
6.5.2009    VVO:n tulos heikkeni rakennuttamisliiketoiminnan tappiollisuuden vuoksi
6.5.2009    VVO tarkisti strategiaansa ja uudisti organisaationsa
5.5.2009    KTI-iltapäivän aikana pohdittiin asumisen ja kiinteistömarkkinoiden tulevaisuutta
5.5.2009    VVO ja Helsingin Energia kannustavat energiatiedostavaan asumiseen
5.5.2009    VVO tutkii mallihuoneiston avulla ikäihmisten asuntojen käytettävyyttä ja toiminnallisuutta
29.4.2009    VVO kauppakeskuskiertueella Lempäälän Ideaparkissa
16.4.2009    VVO ja Invalidiliiton Asumispalvelut jatkavat yhteistyötä
7.4.2009    Toimiva asukasyhteistyö vähentää häiriöitä taloissa ja pitää huoneistot kunnossa
2.4.2009    Energiansäästö puhutti kauppakeskuskiertueella Raisiossa
27.3.2009    Riku Aalto jatkaa VVO-yhtymä Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
26.3.2009    Suurpellon puistokaupunki rakenteilla - VVO aloittaa neljän talon kokonaisuudella
25.3.2009    Kilterninmäen uudiskohteet kiinnostivat SuomiPop kiertueella Vantaan Jumbossa
18.3.2009    Kauppakeskuskiertue käyntiin matalaenergia-teemalla
16.3.2009    Kaskimaa 4 Espoosta valittiin vuoden VVO-taloksi
13.3.2009    Pappilanmäen rakentaminen alkaa Kuopiossa
10.3.2009    VVO mukana SuomiPop-kauppakeskuskiertueella
6.3.2009    Kilterinmäkeen valmistuu lisää uusia asuntoja
25.2.2009    VVO:n tulos jää kokonaisuudessaan edellistä vuotta pienemmäksi
16.2.2009    VVO tiukentaa kiinteistöjensä energiansäästötavoitteita
28.1.2009    VVO:n perustamisesta 40 vuotta
23.1.2009    Aaltosen kiinteistö 10 vuotta asuinkäytössä